Koulunaloitusikä nykyistä joustavammaksi

(mielipidekirjoitus Keski-Uusimaassa 20.6.2004)

Erityisopetuksessa olevien koululaisten määrä on kaksinkertaistunut kahdeksan vuoden aikana. Näin uutisoi mm. Keski-Uusimaa 12.6. Yleisin syy erityisopetukseen siirtämisessä on lievä viivästymä lapsen kehityksessä.

Peruskoululaki mahdollistaa koulunaloittamisen joustavasti 6-8-vuotiaana psykologisten ja/tai lääketieteellisten selvitysten perusteella. Käytäntö voisi olla vieläkin joustavampi niin, että vanhemmat voisivat nykyistä vapaammin päättää lastensa koulunaloitusiän kehitystason mukaan.

Käytännön laajentaminen olisi mielestäni tarpeellista. Se soisi lapselle nykyistä paremmat mahdollisuudet saavuttaa opetussuunnitelman edellyttämät tavoitteet. Oikein toimiessaan joustava koulunaloitusikä merkitsisi nykyistä tasapainoisempia opetusryhmiä.

Emmi Vuorinen
Järvenpää