(mielipidekirjoitus Viikkouutisissa 22.12.2004)
Viikkouutisten uutisessa "Opiskelijoille ja lasten psykiatriseen hoitoon 9,4 miljoonaa euroa" annetaan täysin virheellisesti ymmärtää, että nämä lisärahat olisivat kansanedustaja Kaikkosen aikaansaannoksia. On totta, että hän on tehnyt asioista talousarvioaloitteet, mutta niin on mm. Kokoomuksen eduskuntaryhmäkin. Ensi vuonna lisärahaa todellakin on tulossa, mutta se ei ole Kaikkosen ansiota.
Vuokrakaton osalta Kaikkosen mielestä oli korkea aika saada tilanteeseen korjaus. Olen ihan samaa mieltä. Miksei Kaikkonen sitten yrittänyt vaikuttaa asiaan jo vuosi sitten? Oppositio esitti opiskelijoiden asumislisän vuokrakaton korotusta jo viime vuonna budjettikäsittelyn yhteydessä. Silloin Kaikkonen yhdessä muun hallituksen kanssa äänesti esitystä vastaan.
Emmi Vuorinen
Järvenpää