(mielipidekirjoitus Keski-Uusimaassa 28.3.2004)
Pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmassa luvataan, että opiskelijoiden opintososiaalista asemaa kohennetaan, jotta täysipäiväinen ja suunnitelmallinen opiskelu on mahdollista ja opiskeluajat lyhenevät. Hallitus on myös luvannut kehittää opintotukijärjestelmää kannustavammaksi.
Ministeri Tanja Karpelan asettama selvitysmies Eero Kurri esittikin mm. asumislisän korottamista nykyisestä 214 eurosta 252 euroon. Opiskelijat ehtivätkin jo elätellä toiveita, että asumislisä viimein nousee. Hallituksen kehysriihessä opiskelijat kokivat kuitenkin tylyn kohtalon. Opiskelijoille ei ole luvassa senttiäkään lisää.
Opiskelijoille tarjotaan ainoastaan lisälainanottoa jokapäiväisen toimeentulon rahoittamiseen. Ministeri Karpelan "selkeän positiiviseksi porkkanaksi" markkinoima verosubventio ei yksin riitä. Vaikka opiskelija valmistuttuaan saisikin osan lainastaan anteeksi, ei se mitenkään kohenna nimenomaan opiskeluaikaista asemaa. Miksi sitä paitsi opiskelijat ovat ainoa väestöryhmä, jonka pitäisi tulla toimeen lainarahalla?
Tänä päivänä korkeakoulututkinnon suorittavia on enemmän kuin työpaikkoja on tarjolla. Siksi koulutusta vastaavan työpaikan saanti on entistä vaikeampaa. Tämän seurauksena akateeminen työttömyys on kasvussa. Moni myös hakeutuu työhön, joka ei vastaa omaa koulutusta. Onko siis kumma, jos lainanotto ei opiskelijoita houkuttele?
Emmi Vuorinen
Järvenpää