(kolumni Viikkouutisissa 30.8.2006)
Viime kesänä kirjoitin tällä palstalla, miten minua ärsyttävät roskaavat ihmiset. Vuosi on vierähtänyt, eikä ärsytykseni ole minnekään kadonnut. Roskaaminen ärsyttää edelleen. Enkä ole yksin, sillä mm. yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnassa olemme keskustelleet paljon kaupungin siisteydestä.
Kaupungin asukkaiden viihtyvyyteen ja turvallisuuteen vaikuttaa olennaiselta osalta ympäristön siisteys. Siisteys vaikuttaa myös siihen mielikuvaan, jonka vieraaksemme saapuvat matkailijat saavat. Roskat, koiranjätökset, tupakantumpit, töhryt, rikotut paikat ja hoitamattomat puistokaistaleet eivät luo mielikuvaa viihtyisästä kaupungista.
Totesimme yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnassa yksimielisesti, että Järvenpäässä on paljon tehtävää siistimmän kaupungin eteen. Sen vuoksi jätimme viime vuoden lopulla yhteisen valtuustoaloitteen, jossa esitimme, että Järvenpäässä käynnistetään teemavuosi siistimmän ja viihtyisämmän Järvenpään puolesta.
Tärkein tapa on toimia ennaltaehkäisevästi eli vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Jokainen voi ainakin omalta osaltaan vaikuttaa ympäristön siisteyteen. Varmasti valtaosa meistä järvenpääläisistä on sitä mieltä, että ympäristön siisteys on tärkeä ja hyvä asia. Tätä ajatustapaa on edistettävä erilaisin keinoin. Kukapa heittelisi roskia oman olohuoneensa lattialle, koska jonkunhan on ne sieltä noukittava. Ympäristön siistimisestä tulee myös turhia, korkeita kustannuksia yhteisistä varoista maksettavaksi.
Iloksemme aloite käsiteltiin nopeasti ja maaliskuussa valtuusto päätti, että vuosi 2007 on Pidä Järvenpää siistinä -kampanjavuosi. Kampanjavuoden suunnittelu on parhaillaan käynnissä. Jotta vuodesta tulee onnistunut, on selvää, että jokaisen järvenpääläisen panosta tarvitaan. Siksi toivon, että kaikki asukkaat, järjestöt, poliittiset puolueet, yritykset ym. lähtevät aktiivisesti mukaan toimimaan siistimmän ja viihtyisämmän Järvenpään puolesta! Eikä välttämättä tarvitse edes odotella ensi vuoteen, vaan jokainen voi vaikka saman tien liittyä esim. Roska päivässä –liikkeen jäseneksi (http://koti.welho.com/jpeltora/roskaliike.html). Ideana on siis kerätä päivittäin vähintään yksi roska ja haastaa samalla vähintään yksi tuttava mukaan. Minä olen jo liittynyt ja haastan myös sinut mukaan!
Emmi Suomilammi
kaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan pj. (kok.)
Järvenpää