(mielipidekirjoitus Keski-Uusimaassa 3.6.2004)
Aika ajoin viritellään keskustelua naisten epätasa-arvoisesta asemasta työmarkkinoilla. Erityisesti nuoret naiset saavat osakseen huonoa kohtelua työhönottotilanteessa. Nuorta naista pidetään uhkana, joka kuitenkin pian hankkiutuu raskaaksi ja jää äitiyslomalle.
Työnantajat pelkäävät vanhemmuudesta aiheutuvia kustannuksia. Esimerkiksi Palvelutyönantajat (PT) on arvioinut, että yhden lapsen syntyminen aiheuttaa työnantajalle keskimäärin 7 670 euron kulut.
Äitiyslomasta, vanhempainvapaasta ja lasten sairastelusta syntyvät kustannukset rasittavat kohtuuttomasti nimenomaan naisvaltaisten alojen työnantajia ja aiheuttavat naisten palkkatason jälkeenjääneisyyttä. Onko oikein, että uuden sukupolven kasvattaminen lankeaa naisvaltaisten alojen maksettavaksi ja miesvaltaisten alojen työnantajat pääsevät kuin koira veräjästä?
Lastensaannin pitäminen riskitekijänä on osoitus vääristyneestä ajattelutavasta. Vanhemmuus tulisi nähdä voimavarana, ei uhkana. Naiset kuitenkin altistuvat pätkätöille ja syrjinnälle työhönotossa. Vakinaisen työpaikan saaminen on nuorelle naiselle selvästi hankalampaa kuin vastaavanikäiselle miehelle.
Akavan tuore työmarkkinatutkimus vuodelta 2003 osoittaa, että valtionpalveluksessa työskentelevistä alle 30-vuotiaista naisista peräti 86 % on määräaikaisessa työsuhteessa! Vaikka pääministeri kannustaakin lapsentekoon, niin kuinka moni määräaikaisten työsuhteiden kierteessä oleva uskaltaa vakavissaan ruveta suunnittelemaan perheenperustamista?
Tasa-arvon mallimaana pidetty Suomi on tässä asiassa muita Pohjoismaita jäljessä. Muissa Pohjoismaissa vanhemmuuden kustannukset on jaettu työnantajien kesken. Suomessakin tuntuu vallitsevan melko laaja yhteisymmärrys siitä, että asiaan tulee puuttua.
Eduskunnassa on tehty lakialoite perhevapaiden kustannusten jakamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriössäkin on perustettu työryhmä aihetta pohtimaan. Toivottavasti konkreettisia parannuksia saadaan mahdollisimman pian.
Emmi Vuorinen
Järvenpää