KUUMA-yhteistyötä vaalikiertueella

(refa 11.10.2004)

Lähestyvät kunnallisvaalit on viihteellistä aikaa seurata erilaisia tapoja kalastaa ääniä. Valtaosa ehdokkaista luottaa torikeskusteluihin ja esitteen jakoon kadulla, mutta poikkeuksiakin löytyy.

Keskiuusmaalaisten kuntien yhteistyötä on aikaisemmin toteutettu lähinnä valtuustotason strategisena toimintana, mutta kolme kansanedustajan avustajaa löysi yhteistyölle uusia muotoja. Tuusulalainen Sirkku Hanhela, keravalainen Elina Laavi ja järvenpääläinen Emmi Vuorinen, kaikki kokoomuksen ehdokkaita, tempaisivat lauantaina ennakkoäänestyksen alla KUUMA-yhteistyöllä. Poikkeuksellinen tapa kohdata äänestäjiä oli kolme kuntaa kattava baarikierros. "Kun osa kohderyhmästämme liikkuu enemmän lauantai-illalla baarissa kuin aamuna torilla, koimme baarivaalikierroksen kaikille sopivaksi tavaksi", naurahtaa Emmi Vuorinen. "Idea yhteistyölle lähti yhteisestä lehtimainoksesta ja huipentui yhteisten vaalipaitojen painamiseen", hehkuttaa Sirkku Hanhela.

Vastaanotto ravintoloissa oli lähes poikkeuksetta hilpeä. Ainoastaan yksi ravintola kielsi vaaliesitteiden jakamisen, mutta senkin ystävällisesti. "Halusimme osoittaa, että politiikan teko on myös hauskaa, vaikka asiat ovat vakavia", toteaa Elina Laavi. Vaalipaidat herättivät huomiota baarikansassa, jopa niin pitkälle, että innokkaimmat olivat niitä jo ostamassa.

"Tässä on herrasmiehelle tulta" kuului, kun Sirkku Hanhela jakoi järvenpäässä Emmin tulitikkuja. Kunnallisvaalityössä ei kuntarajoja tunneta. "Baarikansakin liikkuu kolmen kunnan välillä niin miksi emme mekin", Sirkku Hanhela selvittää. Kysyttäessä naisten kantaa kolmen kunnan yhdistämiseen, ovat mielipiteet yhteneviä. "Laajempaa yhteistyötä tarvitaan, mutta kuntien yhdistämiseen emme ole valmiita" tiivistää KUUMA-kolmikko. 

 
KUUMA-kolmikko eli Emmi Vuorinen, Sirkku Hanhela ja Elina Laavi vaalikierroksella Hyrylässä.