
Olen Emmi Suomilammi, 48-vuotias järvenpääläinen. Kevään 2025 kuntavaaleissa tulin valituksi Järvenpään kaupunginvaltuuston jäseneksi. Valtuustotyö alkaa 1.6.2025. Päivätyöni on Keskuskauppakamarilla toimitusjohtajan ja kansainvälisten asioiden johtajan avustajana.
Olen syntynyt Helsingissä ja muuttanut Järvenpäähän vuonna 2002. Kuntapolitiikkaan lähdin mukaan jo vuonna 2004, jolloin minut valittiin ensimmäisen kerran kaupunginvaltuustoon.
Olin kuntapolitiikassa mukana lähes 10 vuoden ajan. Toimin mm. kaupunginhallituksessa, yhdyskuntasuunnitteluvaliokunnan pj:na, lasten ja nuorten lautakunnan vpj:na sekä eri lautakunnissa.
Vuonna 2014 perheemme muutti Brysseliin, jossa pääsin näkemään eurooppalaista päätöksentekoa läheltä työskennellessäni Suomen pysyvässä EU-edustustossa. Ulkomailla vietetyt vuodet ovat tuoneet moniin asioihin erilaista näkökulmaa.
Palasimme Järvenpäähän kesällä 2022, ja nyt saan jälleen kunnian osallistua kotikaupunkini kehittämiseen valtuustotyössä. Minut tunnetaan käytännönläheisenä ja määrätietoisena toimijana – en tyydy vain nostamaan ongelmia esiin, vaan tartun toimeen ja edistän konkreettisia ratkaisuja. Esimerkiksi vuonna 2011 toimiessani MLL Järvenpään paikallisyhdistyksen puheenjohtajana käynnistin yhdessä vanhempainverkoston puheenjohtajan kanssa suojatiepäivystyksen, joka jatkuu edelleen joka syksy koulujen alkaessa.
Perhe
Perheeseeni kuuluvat puolisoni Matti ja 18-, 16- ja 14-vuotiaat tyttäremme. Asumme Järvenpään keskustassa. Kaupunki ja sen palvelut ovat osa perheemme arkea.

Työ
Olen suorittanut Filosofie magister -tutkinnon Ruotsissa, Växjön yliopistossa. Työskentelen Keskuskauppakamarilla toimitusjohtajan sekä kansainvälisten asioiden johtajan avustajana.
Aikaisempi työhistoriani on pääosin valtiolla. Olen työskennellyt mm. eduskunnassa usean kansanedustajan avustajana, ohjelma-avustajana sosiaali- ja terveysministeriössä sekä suunnittelijana Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella. Brysselissä asuessamme työskentelin Suomen pysyvässä EU-edustustossa.
Vapaa-aika
Tasapainotan arkeani liikunnalla ja kirjallisuudella. Nautin ratsastuksesta, lenkkeilystä, kuntosalilla käymisestä sekä hiihdosta. Olen intohimoinen lukija ja äänikirjojen suurkuluttaja. Lisäksi ylläpidän ranskan ja hollannin taitoja Duolingon avulla ja osallistun aktiivisesti Järvenpään Soroptimistien toimintaan.