Harrastuksiin panostaminen on panostus tulevaisuuteen

(Keski-Uusimaa 1.4.2025)

Tomi Valariutta kirjoitti ansiokkaasti lasten ja nuorten liikkumisen tärkeydestä (K-U 25.3.). Kirjoitus sai pohtimaan harrastamista ylipäänsä ja sitä, voisiko Vantaan malli toimia myös meillä Järvenpäässä. Vantaan kaupunki päätti viime vuoden lopulla perustaa 1,5 miljoonan euron rahaston, josta jaetaan vuosittain tukea jopa tuhannelle vähävaraiselle lapselle ja nuorelle säännölliseen ja ohjattuun harrastamiseen. Rahaston tavoitteena on vähentää eriarvoisuutta ja tarjota kaikille lapsille mahdollisuus harrastaa perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Tämä on merkittävä panostus lasten ja nuorten hyvinvointiin sekä ennaltaehkäisevään työhön.

Harrastustoiminnan merkitys lapsille ja nuorille on kiistaton. Harrastusten kautta lapset oppivat sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja yhteistyötaitoja. Ne tarjoavat myös turvallisen yhteisön ja tukiverkoston, joka voi olla ratkaisevan tärkeä erityisesti niille nuorille, joiden kotiolot tai koulunkäynti eivät ole ongelmattomia. On myös syytä huomioida, että säännöllinen harrastaminen voi vähentää syrjäytymistä ja lisätä arkiliikuntaa – vaikutukset kantavat pitkälle aikuisikään asti.

Valitettavasti harrastusten kustannukset ovat nousseet viime vuosina huomattavasti. Monelle perheelle jopa perinteiset joukkuelajit tai taideharrastukset ovat taloudellisesti liian suuri ponnistus. Kun kaikilla ei ole varaa osallistua, se lisää eriarvoisuutta ja kaventaa lasten mahdollisuuksia löytää omat vahvuutensa. Siksi kunnallinen tuki voi olla merkittävä.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Jäke harrastaa -toiminta toimii tällä mallilla ja on tarjonnut monipuolisia harrastusvaihtoehtoja. Voisiko rahasto olla tapa täydentää tätä mallia? Myös yksityinen sektori voisi olla mukana. Kun nuorilla on mahdollisuus harrastaa, se ei ole vain investointi heidän vapaa-aikaansa, vaan koko kaupungin tulevaisuuteen.

Emmi Suomilammi
kuntavaaliehdokas (Kok.)
Järvenpää